torstai 20. kesäkuuta 2019

Joensuun Botania

Tämä reissu tehtiin v. 2016 ja viimeisin pääsiäisenä 2019. Silloin vielä pääsymaksu oli erittäin kohtuullinen ja perhelippuun kuului kaikki lapset lukumäärään katsomatta. Tästä kiittelin kovasti kassalla. Valitettavasti pian sen jälkeen pääsymaksut muuttuivat ja esimerkiksi meidän 6 henkiseltä perheeltä vierailu maksaisi 85€, koska esikoisemme (16v)  ei enää kuuluisi perhelipun piiriin. Tämä seikka ärsyttää monessakin paikassa ja pahimmissa tapauksissa yli 11v joutuisivat maksamaan aikuisten lipun. Harmi sinänsä, koska Botania on ollut meidän perheen retkikohde jo 15 vuoden ajan.

***

BOTANIA eli kasvitieteellinen puutarha ja trooppinen perhospuutarha.
Ihan mahtava paikka!

Lasten kanssa ollaan käyty pari kertaa (lapset myös koulun kevätretkellä) ja tällä kertaa mentiin aikuisten kesken. 

Pääsymaksut on minusta kohtuullisia: Ukko K+ työtön minä yhteensä 14e. Unohdin vielä tulostaa työttömyystodistuksen, mutta ystävällinen kassatyttö uskoi ilman lippulappustakin. En tiedä onko se sitten hyvä vai huono asia (näkyykö se jo päällepäin) ;)?

Jo oltaisiin menty koko perheen kanssa olisi hinnaksi tullut 28e mikä on vielä alle kipurajan.


Perhosia oli runsaasti ja kukkivien kasvien ohella niitä pörräsi myös ulkoa poimituissa kukkakimpuissa.


Mukana oli lainakamera, josta en älynnyt poistaa tuota päiväys-toimintaa.
Eli tulee ihan minuutintarkka selonteko :)


Peikonlehdet olivat melkoisia lämpäreitä.
Meillä peikonlehteä aikoinaan kiikutettiin ikkunalta toiselle eikä se viihtynyt missään. Lopulta nakkasin sen takan päälle (ikkunan lähellä). Altakasteluruukun vesi on varmaan höyryävän kuumaa talvella, kun takkaa lämmitetään ja peikonlehti alkoikin yllättäen viihtymään.Eikä sitä edes tarvitse tukea pystyyn vaan se saa rauhassa riippua takan kylkeä vasten.











Vanilja-kasvi oli ihan huumaavan hyväntuoksuinen.
Paljon pehmeämpi ja syvempi tuoksu kuin purkkitavarassa.










 





Terraarioon puutarhassa oli tehty lihansyöjäkasvien valtakunta. Terraario oli yläpuolelta avoin ja kannuissa olikin upoksissa perhosia.

Ideoimmekin, että tämmöinen olisi kotonakin kiva,
Olisi ainakin tänä kesänä voineet kasvit paksusti itikoilla, kärpäsillä ja nyt amppareilla.




Jätkänpätkä on kiinnostunut paitsi lihansyöjäkasveista myös kaktuksista ja hänellä onkin jo kelpo kokoelma olkkarin ikkunalla. Alemman kuvan peffakasvit on hankintalistalla.








Tämä kaktus puolestaan kirvoitti keskustelun ET:stä ja kompostista...

:D















Einari Rapuhan se siinä!


Ulkoalueista kierrettiin pihapiiriä. Metsäalueille emme tällä kertaa lähteneet.




Hauska yhdistelmä eri muotoja


Huikeat värit!




Pari ideaa omaan pihaan:



Köynnöspallero

ja

Varjoinen mietistelypaikka





Mamma A.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti